Toiminta

 

4H on lapsia ja nuoria varten

4H antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.

  • Uusi strategiamme on kasvun strategia. Tavoitteemme on, että 4H on tulevaisuudessa yhä useamman lapsen harrastus sekä vahva toimija maaseudulla ja kaupungeissa.
  • 4H-harrastus on matalan kynnyksen harrastus, joka tarjoaa niitä tietoja, taitoja, osaamista ja asenteita, joilla lapset ja nuoret pärjäävät muuttuvassa maailmassa.
  • Kestävä elämätapa tarkoittaa 4H:ssa ruokakasvatusta, nuorten metsä- ja luontosuhteen rakentumisen tukemista sekä kestäviin valintoihin kannustamista.
  • Tekemällä oppiminen on 4H-järjestön kasvatusajattelun ydin. Meillä lapset ja nuoret oppivat itse tekemällä ja osallistumalla aidoissa tilanteissa ja ympäristöissä.

Toimintamme perustana ovat 4H-järjestön kansainväliset arvot Hands, Head, Heart ja Health sekä Tekemällä oppimisen käytännönläheinen menetelmä. 4H:ssa lapset ja nuoret saavat tehdä ja oppia aitoja asioita, aidoissa ympäristöissä itse toimien.

 

Koko Akaan alueella  toimiva Kylmäkosken 4H-yhdistys on ollut edelläkävijä 4H-toiminnassa jo vuodesta 1932.